Joulu on haavoittuvuuden juhla-aikaa
Kuuntele juttu yllä olevalla SoundCloudin soittimella:
Yleisin mielenterveysongelmien taustalla vaikuttava uskomus on jouluna voimakkaasti läsnä. Nimittäin se, että emme ole riittäviä sellaisina kuin olemme.
Joulu lataa ihmisten mielet täyteen odotuksia, jotka tulevat ulkopuolelta. Ne tulevat lähipiirin pyyntöinä ja vaatimuksina, kuvastona medioissa ja kaupoissa, peruskoulun välittämässä epävirallisessa opetussuunnitelmassa ja arvoissa. Juhlitaan saavutuksia ja suoriutumista työrupeamasta ja joulusta rakennetaan symboli saavutetulle ja ylläpidetylle statukselle. Kaikki eivät suoriudu samanarvoisesti.
Tutkitusti jouluna on vaarallista olla yksin: itsemurhia tehdään eniten juuri jouluna ja ulkopuolelle joulunvietosta jääminen tai jättäytyminen on se mikä laukaisee itsemurhan toteuttamisen.
Vahingollisinta ihmiselle kuitenkin ovat omat sisäistetyt uskomukset, mistä ikinä ne ovatkaan peräisin. Kun kaiken pitää olla täydellistä ja rahalla toteutettavissa, on ilmeistä, että kaikki eivät pysty samaan suoritukseen.
Joulun laittaminen ja viettäminen on suuri välkkyvä viesti ihmisille siitä, että mikäli he eivät sellaiseen pysty, he eivät ole riittäviä sellaisena kuin ovat. Tämä uskomus vaivaa melkein kaikkia. Jotkut saavat sen paikattua paremmin kuin toiset, koska suoriutuvat joulusta resurssiensa avulla hyvin. He onnistuvat välttämään epäonnistumisia.
Joulun sanoma länsimaisessa keskiluokkaisuutta ihannoivassa kulttuurissa on “sinä et ole riittävä”, “minä en ole riittävä”. Sanoman ydin on omiaan sairastuttamaan ne, jotka eivät onnistu toteuttamaan kyseistä ihannetta. Se on sisäänrakennettu sanomaan. En ihmettele yhtään, että niin monet vetäytyvät kokonaan pois joulun viettämisestä. Osa vetäytyjistä toteuttavat omaehtoista tapaa viettää joulua, osa elävät kuten minä tahansa aikana vuodesta.
Kyseessähän onkin todentotta vuoden pimein päivä ja aika. Se peitetään peittämällä haavoittunut sisimpämme, joka kokee ettei koskaan ole riittävä sellaisena kuin on. Mutta se ei tuo valoa pimeyteen. Joulun valo ei ole mitattavissa yltäkylläisyyden ja koristelun muodossa. Jos voit huonosti, mikään määrä koristelua tai jouluruokaa ei korjaa sitä.
Vuoden pimeimpänä aikana olemme ilman suorittamistakin väsyneitä ja meillä on mahdollisuus kääntyä itseämme kohti. Silti suurinosa kääntyvät juuri päinvastoin itsestä poispäin, toistamaan joulukuvastoa. Yhteisön normien vahvistaminen kuvastoja ja perinteitä toistamalla ja resurssienkäytön voimannäytöllä vahvistaa yhteisöllisyyttä, joka on ihmisen selviytymiselle tärkein asia. Mutta se yhteisöllisyys mitä sillä vahvistetaan, on yhteisön riittämättömyyden tunteeseen liittyvien haavojen vahvistamista, ja siksi samaan aikaan yhteisöä tuhoavaa. Haavoihin tökkimällä on vieläpä helppoa ja tehokasta käyttää valtaa, saada muut toimimaan haluamallaan tavalla. Tietynlainen ego ja identiteetti paisuvat näitä haavoittamisia toistamalla.
Osumat haavoihin voivat tuottamastaan kärsimyksestä huolimatta erottamisen lisäksi myös yhdistää. Tärkeintä olisi, että haavojen tunnistaminen toisi meitä lähemmäs itseämme. Ja jos joulua vietetään tiiviisti läheisten kanssa, on tärkeää, ja monelle jopa elintärkeää, että osumat haavoihin toisivat meitä myös lähemmäs muita.
Olemme siis melko haavoittuvaisia joulunaikaan. Emme voikaan täysin kääntyä poispäin itsestämme, vaikka sitä kovasti yritämme. Joulun tekemisen keskellä kaikki ne kohdat joista säröilemme, murrumme, ovat ikkunoita valoon. Siihen valoon joka löytyy sisältämme ja joka paljastaa, että olemme täysin riittäviä juuri sellaisina kuin olemme.
Joulu vetää meitä kahteen suuntaan; koneelliseen keinovaloon ja luontaiseen omaan valoomme. Tässä prosessissa on hyvä olla kystä kyllä ja mukava pyjama yllä takkatulen ääressä - onhan joulu avioerojen ja itsemurhien juhla-aikaa.
Kaamokseen valoa lähettäen,
Sydäntyön Anna