SI-häiriöisellä on riski kärsiä opitusta avuttomuudesta
Sensorisen integraation häiriötä pidetään ongelmana, mutta se on itsessään aika pieni ongelma. Aistit eivät tee yhteistyötä aina ja aistiärsykkeille altistumista täytyy säädellä niin, että saa niitä tarpeeksi ja tarpeeksi vähän, yksilö- ja tilannekohtaisesti.
Kehityksen kannalta SI-häiriö usein tarkoittaa hitaampaa kehitystä, sillä aistien prosessoiminen ja niiden jäsentäminen integraation muodostumiseksi vie enemmän aikaa, kuin neurotyypillisillä.
Jos SI-häiriöinen saisi itse määritellä millaisia ärsykkeitä hän saa osakseen, millaisessa rytmissä hän toimii, miten hän järjestää ja organisoi asiat ja miten hän ilmaisee ja käsittelee tunteitaan, hän varttuisi tasapainoisesti ja integroituisi niin minuuden kuin aistien yhteistyön osalta yhtä ongelmattomasti, kuin keskivertotavalla aistivat ja aistejaan prosessoivat ja integroivat ihmiset.
Ominaisuuksista häiriöksi
Häiriöstä tulee häiriö, ongelma vasta, kun aletaan toimia sellaisten ihmisten maailmassa, joiden aistit ovat erilaisia voimakkuuksiltaan ja integroituvat toisella tavalla:
Primaarisesti:
Huomaat, että et koe asioita kuten keskivertoihminen.
Opit että et myöskään luonnostasi toimi kuten ihmiset keskimäärin, ja kuten normien mukaan kuuluisi. Eri aistien kohdalla se ilmenee eri tavoilla
Kun löydät itsesi jatkuvasti tilanteista, joissa haluaisit pärjätä, mutta et pärjääkään, opit itsestäsi, että olet avuton.
Nämä seikat ovat omiaan luomaan opittua avuttomuutta: meille muodostuu oman ensisijaisen kokemuksemme kautta kuva itsestämme, että emme suoriudu ja kaäyttäydy kuten muut ja kuten meidän odotetaan suoriutuvan.
Sekundaarisesti:
Varsinkin tunnistamattomana SI-häiriö on omiaan tuottamaan opittua avuttomuutta.
Sosiaalisissa tilanteissa tulkitaan kerta toisensa jälkeen sinut kyvyttömäksi, laiskaksi, tyhmäksi ja välinpitämättömäksi.
Opit jopa helposti, että olet paha.
Sinulle sanotaan suoraan ja osoitetaan teoilla että olet avuton. Sinun myös aletaan olettaa olevan avuton.
Sinua tulkitaan väärin, tulkitaan ettet osaa, halua tai pysty, vaikka tarvitsisit esimerkiksi vain aikaa fokusoitua tehtävään.
Jäät asioista ulkopuolelle, joko sosiaalisen valinnan, oman epävarmuutesi tai asian oikeaoppisen suorittamisen vuoksi.
Opittu avuttomuus on se mistä SI-häiriöinen kärsii
SI-häiriöiselle sisäistyy kuva, että ympäristössä ei ole mitään vikaa, eikä sitä voi muuttaa, kun taas sinussa on jotain vikaa ja sinua voi muuttaa. Uskomukset viallisuudesta sisäistyvät osaksi minäkuvaa.
Tällaisten uskomusten ympäröimänä ja niiden sisäistämisen seurauksena tarvitaan muutakin terapiaa, kuin toimintaterapiaa. Jos käy hyvä tuuri, pääset kiinni oikeisiin metodeihin, joilla opitusta avuttomuudesta ja kaikista siitä seuranneista ongelmista saa otteen. Myös paraneminen on mahdollista, ja sen mahdollisuus on lähes rajatonta. Se vie vain aikaa.
Opitun avuttomuuden välttäminen
Mutta mitä oikeastaan voi muuttaa? Entä millaisia vaihteluita ympäristöissä, säännöissä, normeissa ym. on olemassa? Ja millaista vaihtelua niissä olisi mahdollista olla olemassa? Onko vaihtelu mahdollista toteuttaa?
Opittu avuttomuus saattaa estää ja lannistaa meitä luomasta mielekkäitä ympäristöjä, rytmejä, tapoja, normeja ja asenteita, joissa pystymme toimimaan ongelmitta. Ympäristöjä, joissa voimme tuntea ja aistia niin syvästi, että integraatio syntyy, ja saamme koko potentiaalimme käyttöömme. Sellaisessa ympäristössä emme ole ollenkaan avuttomia, olemme luovia neroja.
Lisää opitusta avuttomuudesta kirjoitan vielä myöhemmin
Kirjoittaja Anna Kallunki on SI-häiriöisen äiti ja itsekin ilmetty mutta vielä diagnosoimaton SI-häiriöinen (ja SI-häirikkö).
#vertaisohjaaja #kokemusasiantuntija #tunnetaito-ohjaaja #erityisaikuinen #SI-häiriö